Info

Mustikkamaan torpan pihalle versova Syötävä Puisto on kaikille kaupunkilaisille avoin puutarha. Se tarjoaa ihmisille moniaistisen luontokokemuksen makuineen, tuoksuineen ja väreineen. Keväällä 2014 Syötävään puistoon istutettiin hedelmäpuita ja marjapensaita, joiden sadosta kuka tahansa voi jatkossa nauttia. Puiden väleissä on koululaisten ja talkoolaisten kanssa perustettuja kasvimaita, joissa harjoitellaan viljelytaitoja. Viljelyksiä hoidetaan ja satoa korjataan viikottaisissa keskiviikkotalkoissa. Pihalla kokeillaan ruokasienten viljelyä ja järjestetään monenlaista kesäistä ohjelmaa.

Syötävän Puiston perustaminen Helsinkiin Mustikkamaalle on kokeellinen hanke, jonka tavoitteena on monipuolistaa ja syventää kaupunkilaisten ympäristösuhdetta sekä avata erilaisia näkökulmia kaupunkikulttuurin kehittämiseen. Tarkoituksena on motivoida erilaisia ryhmiä puiston käyttäjiksi ja kehittäjiksi talkoo-periaatteella. Mustikkamaan ja Kalasataman yhdistävän Isoisänsillan avauduttua 1.6.2016 vehreä Syötävä Puisto tarjoaa virkistävää toimintaa ja hengähdyspaikan myös Kalasataman uusille asukkaille. Puiston saa varata tapahtumien ja työpajojen järjestämistä varten koordinaattorin kautta.

Syötävän Puiston mahtava teemallisten keskiviikkotalkoiden ohjelma 2016 on luettavissa tapahtumasivulla.

Talkoot keskiviikkoisin klo 17-19.30 osoitteessa Mustikkamaanpolku 10. Kaikille avoimeen ohjelmaan on vapaa pääsy. Olet tervetullut mukaan kerran tai vaikka joka keskiviikko. Talkoot aloitetaan aina klo 17 puutarhatöillä, mukaan saa liittyä pitkin iltaa. Vierailijat aloittavat oman työpajansa tai luentonsa klo 18.30 ja se kestää 30-60 minuuttia. Pukeudu talkoita varten säähän sopiviin varusteisiin ja ota mukaan oma juomapullo. Lämpimästi tervetuloa mukaan merelliseen viljelykesään!

 

Kasvillisuus

Keväällä 2014 toteutettu istutusuunnitelma

syotavapuisto_kartta syotavapuisto_selite

Kasvillisuuden suunnittelussa on pyritty ottamaan huomioon alueen toiminnot pitkälle tulevaisuuteen. Kokonaisuus on suunniteltu kukoistavaksi mahdollisimman vähällä ylläpidolla permakulttuurin perusajatukset huomioiden. Tarkoituksena on luoda viihtyisä ja satoisa ympäristö, joka mahdollistaa tapahtumien ja kurssien toteuttamisen sekä kaupunkiviljelyn ja vapaa-ajan vieton.

Hedelmäpuiden lajikevalinnoissa on kiinnitetty erityistä huomiota lajikkeiden luontaiseen taudinkestävyyteen sekä pienehköön kasvutapaan, näin vähennetään hoidon tarvetta. Puiden sekä pensaiden huolellisella sijoittelulla säilytetään merinäköala torpalta Katajanokalle ja Korkeasaareen.

Avomaalla kasvatetaan yrttejä, vihanneksia, juureksia ja monivuotisia herkkuja, kuten raparperia. Hyötykasvien kirjo vaihtelee vuosittain viljelyleiriläisten ja puutarhatyöpajojen osallistujien mieltymysten mukaan.

Torpan pihalla kasvoi paljon syötäviä kasveja jo ennen keväällä 2014 perustettua varsinaista Syötävää Puistoa. Vadelma, viinimarjat, piparjuuri, nokkonen, vuohenputki sekä muut villivihannekset ja -yrtit täydentävät mainiosti uusia istutuksia eivätkä vaadi juurikaan hoitoa. Tervetuloa hortoilemaan!

Syötävän Puiston avomaaviljelykset

 

Tervetuloa tutustumaan Syötävään Puistoon!

Puistosta on kaunis näköala merelle kohti Korkeasaarta. Piknik-kävijöitä pyydetään keräämään kaikki roskat pois. Lähin yleisö-WC sijaitsee Korkeasaaren lipunmyyntirakennuksesta.

Puiston viljelyksiä hoidetaan ja satoa korjataan keskiviikkotalkoissa. Muinakin aikoina puistossa saa käydä ihan vain viihtymässä tai kitkemässä ja kastelemassa viljelyksiä omatoimisesti. Vesipisteet löytyvät tyrnipensasrivistön päädystä ja ulkovajan oven edustalta.
Mustikkamaanpolku 10, Helsinki.
Bussi nro 16:n päätepysäkin tuntumassa.